top of page

TERO PUISTO

CROSSFIT/KOULUTUSTAUSTA


Ensi kosketus crossfitiin tapahtui reilut kymmenen vuotta sitten kaverin houkutellessa tutustumistunnille, lajihan vei lähes saman tien mukanaan. Crossfit-harjoittelun
tuoma monipuolisuus ja uusien fyysisten ominaisuuksien harjoittaminen veikin heti mennessään. Ensi kosketus kilpailuihin tuli pari vuotta aloittamisen jälkeen. Tällä tiellä ollaan edelleen.

 

CROSSFITIN MERKITYS ELÄMÄSSÄ

Crossfit on paljon enemmän kuin tekemistä. täydellinen vastapaino arjelle. Siinä on ollut mahtava nähdä kehittyminen ja varsinkin se miten pystyy haastamaan itseään uusiin asioihin.
Parasta on ympärillä oleva yhteisö ja kannustava ilmapiiri, jossa jokainen saa olla oma itsensä ja mennä eteenpäin omaan tahtiin.
Uskon, että kehittyminen syntyy rohkeudesta kokeilla, haastaa itseään ja nauttia matkasta.

 

MILLAINEN OLEN VALMENTAJANA

Ajattelen, että asiakkaiden kehityksen ja terveyden kannalta valmentajan tärkein tehtävä on opettaa asiakkaat tekemään liikkeet teknisesti oikein ja täysillä liikeradoilla. Olet sitten huippu-urheilija tai täysin vasta-alkaja, pystyn opastamaan sovellukset eri liikkeistä, joilla jokaiselle saadaan aikaan sama harjoitusvaste.


LEMPILIIKE CROSSFITISSA

Rinnalleveto, hyppynaru ja käsilläseisontapunnerrus
 

TERVEISET HENKILÖLLE, JOKA HARKITSEE CROSSFITIN ALOITTAMISTA

Aloittaminen sopii kaikille lähtötasosta riippumatta, jokainen meistä on aloittanut lajin joskus.
 
MOTTO

Liike on lääke!

bottom of page